Jellyfish

Olen huidellut koko päivän Iisalmen ja Kiuruveden kaupoissa, milloin etsimässä äidin kanssa hänelle juhlamekkoa, milloin juossut skumppalasien ja tarjottimien perässä. Juhlat tulloo, niitä ei pääse enää millään karkuun. Ylioppilasjuhlat nimittäin. Pariin päivään en ole muuta tehnytkään kuin suunnitellut ja järjestellyt kyseisiä kekkereitä. Nyt löytyis nurkista jo lakkikin. Ei se kuitenkaan estä ketutusta siitä, että filosofia jäi yhden pisteen päähän laudaturista. Krääh! 

Mietitte ehkä miksi ei ole videopostausta näkynyt. Selitys löytyy siitä, että viime viikot ovat kaikilta osin olleet kauheaa hullunmyllyä, ei pelkästään juhlien takia, vaan myös muuttoa Lapinlahdelta olen aloitellut hitaasti. Sen lisäksi minulla ei ole ollut pitkään aikaan toimivaa tietokonetta huushollissani, vaan uusi lärppä on viihdyttänyt minua vasta pari päivää. (Tai no viihdyttänyt ja viihdyttänyt, Windows 8 on käyttöjärjestelmänä niin epäonnistunut, että koneen käyttö lähinnä itkettää minua.) Tällä hetkellä olen kotona Iisalmessa ja aina silloin, kun minulla olisi aikaa kuvata videota, niin joku on kotona ja haluaisin mieluusti, että talo on tyhjä ennen kuin alan kameralle kälättää. Sen lisäksi, jos onni suo, olen koko ensi viikon Helsingissä pääsykokeiden takia, huono-onnisena vain alkuviikon. Tuonakaan aikana ei siis ole odotettavissa, että filmaisin mitään. Lupaan kuitenkin yrittää järjestää itselleni aikaa niin, että ennen lakkiaisia video blogissa kuitenkin olisi!

Eräänä päivänä näytin tältä. Huomatkaa loistavat studio-olosuhteet.

Tuhosin tiistaina lapsuuttani. Tarkemmin ilmaistuna se tarkoittaa sitä, että siivosin kaappeja, joiden perukoille on vuosien mittaan isketty kaikki tarpeeton roina piiloon pölyttymään. Kourallinen tavaraa palasi nostalgiasyistä kaappiin, lähinnä piirroksia ja valokuvia, kolme jätesäkillistä lähti kaatopaikalle ja ehkä noin puolitoista korillista roinaa lähti kokeilemaan onneaan kirpputorille. Tuli plärättyä läpi melkoinen kasa vanhoja piirroksia aina tarhaikäisenä tehdyistä ysiluokalla väännettyihin. Kaikista paras löytö oli kuitenkin tämä 9-vuotiaana taitelemani juttu:

Kuka tunnistaa? Kasvoin varmaan näin kieroon siksi, että aloin katsella kauhuleffoja jo parivuotiaana. Hööhö.

Arvatkaa mikä on piirretty päiväkodissa, mikä ala-asteella ja mikä yläasteella.

Vanhoja kirjeitä ja postikortteja on ihana lukea vuosia myöhemmin. Kaapin pohjalta löytyi kasa ikivanhoja kortteja.

Ja voi ei. Sitä on hienosteltu jo pienenä. Mitä selkeimmin olen myös pitänyt keltaisesta.

Visually Gay

Hur! Heti ensimmäiseksi syvästi anteeksi heille, jotka lukevat enkkublogiani, koska luvassa samat kuvat kuin sielläkin. Muille siis: Pidettiin tänään Pikakahvin kanssa pikainen photoshoot. Ei etsitty mitään kunnollista kuvauspaikkaa, kunhan ikuistettiin muutama uusi look parkkipaikalla. Pikakahvi laittoi minulle sujimori-hiukset, koska olen sellaisia halunnut aina kokeilla. En itse valitettavasti ymmärrä hiustenlaitosta mitään. En ihan oikeasti yhtään mitään. Ei kuitenkaan laitettu koko hiuspehkoa, koska kampaus on aikaa vievä. Tykkään tämänpäiväisestä hiuslookistani ihan hirmuisesti ja haluiaisin itsekin osata tehdä sellaisen ;__; Nyt kuvia!

Pikakahvi ja minä sanomme moi.

Eipä tällä kertaa oikeastaan muuta. Paitsi että Teatteri Norsun 15-vuotisjuhlanäytelmä Epätäydelliset naiset ensi-ilta oli Lauantaina. Oli ihan huikeaa, vaikka oma osuus jännittikin. Torstaina taas uusiksi.

Q&A -postaukseen voi lähettää kysymyksiä torstaihin asti. Vielä siis hetki aikaa, jos joku vielä haluaa esittää kysymyksen sinne c:

They will shut down the light

Näen samaa painajaista toistuvasti. Unessani olen yksin asunnossani, menossa nukkumaan. Kaikki on kuin olisin valveilla, mikään ei poikkea hereillä näkemistäni asioista millään lailla. Tapahtumat eivät ole sen erikoisempia kuin valveilla olisivat: istun sängyllä, toisinaan seison käytävällä. Haahuilen valokatkaisijoiden luona, toisinaan tulen kylpyhuoneesta, toisinaan nousen mennäkseni sinne. Mutta valokatkaisijat eivät toimi. Valo sammuu kyllä, mutta harvoin syttyy uudelleen, vaikka yrittäisin sytyttää. Uni kietoutuu lukuisien yrityskertojeni ympärille. Lopulta valokatkaisin lakkaa toimimasta kokonaan. Pimeys jää. Seison tai makaan sysimustassa huoneessani. Ei kuulosta järin pelottavalta unelta. Joka ikinen kerta, kun valo kuitenkin uudelleen sammuu, sisälläni vahvistuu tunne siitä, että en ole yksin. Kun asunto pimenee yhä uudelleen ja uudelleen, sitä vahvemmin jokin selittämätön pahan läsnäolo kipuaa selkäpiihini. Hetki hetkeltä olen varmempi siitä, että jokin näkymätön, armoton ja hirviömäinen voima on tullut talooni ja haluaa tehdä minulle pahaa. Niin kauan tuo tunne vavisuttaa kehoani, että herään. Ja kauemmin. Kun herään - ja yleensä yöllä tuohon uneen herään - olen yhä varma siitä, että asunnossani on jotakin uhkaavaa. Liian kauan painajaisesta heräämisen jälkeen olen varma, ettei mikään kokemastani ollut unta. 

Kun tuollainen uni toistuu viitisen kertaa tapahtumien varioituen vain hieman unikohtaisesti, alkaa se jossakin vaiheessa väkisinkin karmaista. Mitä enemmän pelkään nukahtamista, sitä suuremmalla todennäköisyydellä uneksin tuon valounen jälleen, kuten taas pari yötä sitten. Eihän unessa ole kyse kuin valokatkaisijoista, pimeydestä ja hiljaisuudesta, mutta jostain syystä se vain haluaa muuttaa nuo asiat pahoiksi. En ole pelännyt pimeää sitten lapsuuden, tapaan suhtautua skeptisesti yliluonnollisuuteen, enkä koskaan ole tuntenut oloani turvattomaksi asunnossani. Siksi onkin mysteeri, mistä tuo painajainen kumpuaa. Unessani asuntoni on paikka, jonne luulen kuolevani. Saa nähdä jatkuuko uni, kun muutan pois. 

Selailin taas vanhoja kuvia. Ei tuo ylempi nyt niin iäkäs ole, syksyltä 2011 Lahdesta. Jännää vain, miten nopeasti sitä on muuttunut. Tuolloin näytin vielä etenkin kasvoista jotenkin niin teiniltä. Tarkastelin itseäni muutama päivä sitten taas hieman tarkemmin peilistä ja huomasin, että äkisti minussa on alkanut näkyä niitä aikuismaisia piirteitä, joita olen 19 vuotta odottanut. Kasvoista on kadonnut pyöreys, käsissä erottuu suonia, joita vähän aikaa sitten ei vielä näkynyt. Kaulakin jotenkin erilainen. Vartalossa on joitakin pieniä yksityiskohtia, joista huomaa, etten ole enää teini-ikäinen, vaan aikuinen nainen. Olen hoikistunutkin, siksi kasvoissani näkyvät selvemmin pienet uurteet – minulla ei ole kuitenkaan ryppykriisiä – ja hymykuopat. Suonia ja uurteita, joku varmaan luulee, että olen kauhuissani. Ei, olen vain mielissäni. Tämä tuli vain siitä mieleen, että kävin tänään (okei, kello on 0:38, eli eilen) ystäväni luona näytelmämme kenraaliharjoitusten jälkeen ”yökylässä” ja tulin yhdentoista jälkeen kotiin. Katselimme vanhoja koulukuviani ja ystäväni Valve totesi minun suoraan lainaten "evolvoituneen" jokaiseen huimasti. Totta se on. Pukeutumistyyliäni muutin massasta poikkeavaksi viidennen luokan lopulla, mutta lukiossa olen kokenut itselleni ne mieluisimmat ja parhaat muutokset. Muutuin itse asiassa lukiossa todella paljon tyylillisesti. Ja ainahan tyylini on muuttunut ikäni mukana ja muuttuu edelleen. 

Teatterimeikkien jämät ja peruukin alla pörröttynyt pää tältä iltayöltä. Asiasta 'näytelmä' seuraa blogimerkintä myöhemmin.

Löysin puhelimestani tällaisen vähän vanhemman kuvan. Tästä lookista sain inspiraation roolihahmoni meikkiin. Saimme/jouduimme itse stailaamaan hahmomme. Pitkä peruukki tässä päässä. Aloin äkisti taas himoita pitkiä hiuksia, kun katselin miltä näyttäisin ponnari päässä.

Käytävän valo muuten räpsää juuri. Olenko varmasti hereillä?

Olen tehnyt paidan. Serigrafian kurssilla. Itse asiassa en kirjaimellisesti tehnyt paitaa, painoin siihen vain kuvan. Piirsin tupakoivan nunnan, printtasin sen kalvolle, valotin kalvon kuvan seulakankaan valotusemulsiopinnalle ja painoin kuvan paitaan mustalla painovärillä. Lopputulos kiva.

Muun muassa tällaisen alienmeikin kanssa esittelin paheellista paitaani ihmisten ilmoilla.

Yhyy. Olen parantumaton. Tämmöisiä levyjä sitten makailee keittiönpöydällä tällä hetkellä. Ali Projectin Soubikakei ja Collection Simple Plus. Animea katselevat saattavatkin tietää bändin jostain legendaarisista alkutunnareista (esim Rozen Maidenissa). Tutustukaa!

PS. Muistattehan, että edellisen merkinnän Q&A on yhä voimassa! Kysymyksiä saa lähettää edelleen ja anonyyminäkin saa siis kysyä.

Q&A

Taasko Q&A? Noh, pikkuisen yleisön pyynnöstä teillä ihan parhailla lukijoilla olisi siis mahdollisuus esittää minulle kysymyksiä, joihin tulen vastaamaan videolla. Videopostauksen tekemistä kun olen alkanut kovasti ikävöimään. Elikkäs säännöt: Esitä kysymyksesi tämän merkinnän kommenttilootaan. Saat kysyä niin monta kysymystä kuin haluat ja myös anonyyminä voit utelusi esittää. Aika lailla kaikkea maan ja taivaan väliltä voitte kysellä. Tietysti vastaan vain kysymyksiin, jotka on esitetty hyvän maun rajoissa. Kysykää kuitenkin rohkeasti, en syö ketään c:

Toivotaan, että tulee paljon kysymyksiä, niin saan kunnollisen videon aikaiseksi. Jos ette halua kysyä minulta mitään, niin pyytäkää vaikka tekemään jotakin videon aikana.

Olkoon takaraja vaikkapa 25. tätä kuuta. Jospa lootaan jotakin ilmestyisi, hih.

Slowly, sinking...

Aivan ensimmäiseksi haluan kiittää kaikkia, jotka kommentoivat jotakin sarjakuvastani. Sain niin positiivista ja kannustavaa palautetta, että tuli rehellisesti sanottuna melkein itku ;__; Kiitos! Minä jaksan taas hetken uskoa itseeni. 

Tällaista maalailin pari päivää sitten. Skanneriin se ei ole vielä tietään selvittänyt.

On jotenkin ihan tavattoman outoa olla tekemättä yhtikäs mitään. Tarkoitan, että kouluni on loppu. Yksi vapaaehtoinen mustavalkokuvauksenkurssi minulla vielä kuun lopulla alkaisi, mutta sekin tarkoittaa vain yhtä hassua oppituntia muutamana päivänä viikossa. Mieluusti kuitenkin opettelisin millaista pimiötyöskentely on, kun koulustamme pimiö kuitenkin löytyy. 

Tilasin Darkest Labyrinthilta Seileenin albumin Kinjirareta Asobi ja Noir du'soleilin tupla-cd:n Into the Sky. Sain ne eilen. Lahjana sain myös levyn, jolta löytyi Koen ja Kiwamun remix Noir du'Soleilin kappaleesta Nightmare.

Toimituskulut vältin sujauttamalla tilaukseen myös Gothique Prince Kenin (GPK) kuvasetin. Vielä lisää lahjoi Darkest Labyrinth/Starwave Records minua, kun sain tilauksen mukana myös 42. levy-yhtiön artistin ryhmäkuvan. En odottanut sitä ollenkaan, koska kuvia jaettiin vain 100 ja kuvittelin, että en ehtisi tuohon junaan enää mukaan.

Darkest Labyrinthista tilaaminen on aina ollut mukavaa, sillä olen poikkeuksetta saanut nopeaa palvelua ja kivoja yllätyslahjoja, kuten GPKismin valokuvia, mainosflaijereita, logokasseja ja niin edelleen. Yli 5000 jenin hintaiset tilaukset saa myös ilman toimituskuluja, eivätkä paketit ainakaan minun kohdallani ole koskaan jääneet tulliin. Paketit tulevat yleensä neljän päivän sisään ja vielä kotiinkuljetuksena. Ihan loistavaa toimintaa. Ahdistaa tosin, miten hyvin se yksi ja sama postimies jo muistaa minut ja epäinhimillisen aamulookkini, kun pakettini ovelta noudan. Äää.

Synttärilookki kahden viikon takaa.

Ristejä kaikkialla.

En ole pitkään aikaan Lapinlahteillut, koska ei ole ollut mitään tarvetta, mutta teatteriharkat pakottivat minut taas tänne käpylään. Eikä siinä mitään, olin kieltämättä alkanut jo ikävöidä näytelmäämme. Pitkästä aikaa tapasin myös kovasti ikävöidyn Pikakahvin. Oli jäänyt tämä meidän sosialisoitumisemme hieman vähemmälle, koska Iisalmessa majailin. Saatiin aikaiseksi katsoa Versaillesin live-dvd Château de Versailles, jota minä en ollut kokonaisuudessaan vielä ikinä katsonut. Ihmeen pitkä keikka muuten. Muutenkin oli ihana taas Pikakahvia nähdä, kun en häntä nyt joka päivä koulussa pääse häiritsemään.

Maalailin aikani kuluksi peiteväreillä pääkalloja, tässä niistä yksi.

Vähän aikaa sitten posti helli minua myös minulle hyvin rakkaiden bändien levyillä. Itse asiassa bändien, joita molempia olen kunnellut 12-13-vuotiaasta lähtien. Puhuin aiemmin levyjenostolakosta, mutta olen tosiaan lähiaikoina sortunut taas visual kei-levyjen houkutuksiin ja lakkoni on rakoillut ihan kiitettävästi.

Julkaisut ovat Malice Mizerin Shinwa-boxi, joka julkaistiin vuonna 2000 muistojulkaisuna aivoverenvuotoon sitä edeltävänä vuonna kuolleelle bändin rumpalille, Kamille. Levyllä on itse asiassa vain kolme kappaletta, joista kaksi on Kamin säveltämää. Julkaisu on vanha, joten videomateriaali on VHS-kasetilla. 13-minuuttinen video sisältää samat kapppaleet ja pätkiä Malice Mizerin live-esiintymisistä ja musiikkivideoista, paljon ottoja Kamista tietenkin. Toinen albumi on Lareinen tupla-CD Fierte no umi to tomo ni kyun rajoitettu painos, joka tulee pahvikansissa ja sisältää kaksi erillistä - suhteellisen pitkää - bookletia.

Lareinen mukana tuli myös Riyoko Ikedan maalaama juliste.

Toisella puolella on kuva itse bändin jäsenistä. Ajattelin kehystää kuvan ja ripustaa tulevan kämppäni seinälle. Valinta kuvien välillä oli helppo, onhan seinälläni tällä hetkellä kaksi Riyoko Ikedan maalausta, mutta vain yksi Lareinen minijuliste Bara wa Utsukushiku Chirun singleltä.

Argh. GPK:n darkwave-cover Malice Mizerin kappaleesta Kyomu no Naka de no Yuugi on ihan tavattoman koukuttava!